Reippailua

Niin se vaan on taas viikko vierähtänyt eteenpäin. Aika tuntuu kulkevan kuin siivillä. Vaikea uskoa, että jo alle kolmen viikon jälkeen on aika palata Suomeen. Toisaalta on kova ikävä ihmisiä kotona, mutta olen viihtynyt täällä niin hyvin, että tuntuu tosi vaikealta lähteä. Ihmiset ovat niin mukavia täällä ja työkaverit ja -ilmapiiri on täysin kohdallaan.

Täällä oli todella lämmin ja aurinkoinen, jopa kesäinen viikonloppu, joten mikäs olisi parempi aika käydä katsastamassa Arthur's Seat. Se on Holyroodin kukkuloilla sijaitseva huippu, joka on noin 250 metriä kaupunkia korkeammalla. Se on todella suosittu turistien ja reippailijoiden keskuudessa, ja siellä oli kuin olikin paljon muita ihmisiä.

Mukaan lähti litran pullo lemonadea ja pari kanawrappia siltä varalta, että lyyhistyn matkan varrelle. Valitsin läntisen reitin, koska siellä oli paljon muitakin ihmisiä, enkä halunnut vaeltaa ties minne. Se vaan ei tainnut olla siitä helpoimmasta päästä. Tie oli paikoitellen hyvinkin jyrkkä ja kapea kiviaskelineen. Aloitin ehkä vähän turhan kunnianhimoisesti harppomalla niitä rempseästi kaksi kerralla. Jossain puolessa välissä katse alkoikin sitten sumeta ja jalat huojua. Koska en halunnut pyörtyä ja vieriä mäkeä alas kuin kivenjärkäle, heittäydyin aika koomisesti sivuun puoliksi seisten ja istuen ja vedin molemmat wrapit siinä paikalla ja join kunnolla. Kun olo alkoi palautua normaaliksi, matka jatkui ilman häiriöitä.

Huippu veti kyllä aika hiljaiseksi. Sieltä näki koko kaupungin kaikkiin suuntiin ja vielä pidemmälle. Istahdin siihen alas vain katsomaan menoa ja näköaloja noin puoleksi tunniksi. Ympärillä suorastaan vilisi ihmisiä.

Aikaa ylös kiipeämiseen meni minulta noin 40 minuuttia tauon kanssa, alas luonnollisesti helpompi ja se meni alle puolessa tuosta. Suosittelen lämpimästi, jos koskaan Edinburghiin eksyy niin käydä katsomassa. Mukaan kannattaa varata ainakin hyvät kävelykengät, juotavaa ja ehkä ruokaakin, jos on samanlainen lötkö kuin minä.